Siirry suoraan sisältöön

Maailman eri nettilotot

Maailman eri nettilotot

Lotto on kaikille suomalaisille tuttu peli. Itse asiassa se on jopa niin tuttu, että moni suomalainen ei edes miellä sitä uhkapeliksi. Kun meiltä kysytään, harrastammeko uhkapelaamista, moni saattaa sanoa ei, vaikka lottokuponki tulisikin vietyä R-kioskille joka viikko.

Suomalaisilla kioskeilla pääsee nykyään pelaamaan peräti kolmea eri lottoa. Kaikkien aikojen klassikko on tietysti vain suomalaisille tarkoitettu Veikkauksen Lotto. Yhtä lailla suosittuja lottopelejä ovat kuitenkin myös Viking Lotto ja Eurojackpot, joista etenkin jälkimmäiset jättipotit nousevat jatkuvasti keskustelun aiheiksi kotimaisissa talouksissa. Tässä artikkelissa esittelemme kuitenkin joukon aivan muunlaisia lottoja, joita pääsee pelaamaan osalla tarkoin valituista nettikasinoista.

Nettilottoaminen käsitteenä

Nykyään Suomessa eletään aikaa, jolloin lähes kaikki rahapelaaminen onnistuu myös netin kautta. Kioskeille lottokuponkeja kiikuttavat lähinnä enää eläkeläiset ja muut vanhemman polven suomalaiset, joille lottoarvontaan osallistuminen on jo vuosikymmeniä olemassa ollut perinne.

Sen lisäksi, että kotimainen monopoliyritys tarjoaa suomalaisille mahdollisuuden pelata lottopelejä netissä, löytyy netistä myös ulkomaisia nettikasinoita, joilla saattaa olla tarjolla lukuisia lottopelejä kaikkialta maailmalta.

Varsinaisia pelkästään netissä pelattavia lottoja ei juurikaan taida olla. Sen sijaan ulkomaiset MGA kasinot toimivat eräänlaisina pelinvälittäjinä muille maailman suosituille lotoille. Kun siis täytät lottokupongin nettikasinolla, nettikasino laittaa rivin vetämään puolestasi. Samaten voitot siirtyvät näin ensin kasinon tilille ja vasta sitten sitä kautta voittajien tilille.

Seuraavaksi esittelemme muutamia nettikasinoilta löytyviä lottopelejä ja niiden taustoja.

1. Powerball

Yhdysvalloissa pelattava Powerball on yksi maailman kiistatta kuuluisimmista lottopeleistä. Se tunnetaan ennen kaikkea aivan valtaviin summiin nousevista jättipoteistaan. Parhaimmillaan voitot voivat nousta satoihin miljooniin tai jopa yli miljardiin dollariin saakka.

Powerballia pelataan 45 osavaltiossa sekä Washington DC:ssä, Puerto Ricossa ja Yhdysvaltojen Neitsytsaarilla. Tämän lisäksi peliä pääsevät tosiaan netin kautta pelaamaan myös suomalaiset sekä useat muut maailman asukkaat.

Powerballissa pelaajan tehtävänä on valita viisi numeroa mahdollisesta 69 numerosta, minkä lisäksi valitaan vielä yksi lisänumero 26 numeron joukosta. Jos kaikki kuusi numeroa täsmäävät voittorivin kanssa, pelaaja voittaa jättipotin. Helppoako? Ei sentään, sillä Powerballissa voittaminen on vielä merkittävästi haastavampaa kuin mitä vaikkapa kotimaisen Loton pääpotin voittaminen.

2. EuroMillions

EuroMillions on yhdeksässä eri Euroopan valtiossa pelattava lotto. Mukana ovat muun muassa Iso-Britannia, Ranska, Espanja ja Portugali.

EuroMillionsin taival alkoi vuonna 2004, ja myös tämä lotto on kerännyt paljon huomiota puoleensa kookkailla jättipoteillaan, jotka voivat nousta jopa yli 200 miljoonan euron suuruisiksi.

EuroMillionsissa pelaajat valitsevat viisi pääasiallista numeroa väliltä 1–50, minkä lisäksi valitaan vielä kaksi onnennumeroa väliltä 1–12. Arvontoja järjestetään kahdesti viikossa, ja jos voittopotti ei mene jakoon, kasvaa voittosumma seuraavalle viikolle isommaksi. Netin myötä mukaan pääsevät eurooppalaisten lisäksi myös muut kansalaisuudet.

3. El Gordo

Espanjalainen El Gordo tunnetaan niin ikään lihavista poteista. Kaikkein suurimmat voitot eivät tässä lotossa tosin pääse yleensä maailman isoimpien lottojen kanssa samalle viivalle, vaan merkittävintä on se, kuinka voittoja jaetaan useille pelaajille. Toisin kuin monissa muissa lotoissa, El Gordossa voittorakenne siis suosii enemmänkin monia pelaajia kuin vain pelkästään kaikkein parhaalla tuurilla varustettuja yksilöitä.

Kaikkein suosituin El Gordon pelaamisen muoto on kuitenkin sen jouluarvonta, joka järjestetään joulukuun 22. päivä. Siihen osallistuu joka jouluna miljoonia pelaajia, joista osa on myös netin kautta pelaavia ulkomaalaisia. Vuonna 2023 pelaajille jaettiin jouluarvonnassa yhteensä 2,6 miljardin euron edestä voittoja.

4. Mega Millions

Koska Yhdysvallat on niin valtava maa, ei liene ihmekään, että sieltä löytyy Powerballin lisäksi myös toinen valtava lottopeli. Mega Millionsissa pelaajat valitsevat 5 numeroa väliltä 1–70 sekä yksittäisen Mega Ball -numeron väliltä 1–25.

Mega Millionsin suurin voittopotti koskaan oli peräti 1,537 miljardin dollarin suuruinen vuonna 2018. Moisella potilla luonnollisestikin saa paljon huomiota ja uusia pelaajia mukaan. Jälleen kerran mukaan pääsevät yhdysvaltalaisten lisäksi myös netin kautta pelaavat ulkomaalaiset – suomalaiset mukaan lukien.

5. SuperEnalotto

Viimeiseksi esiteltävien lottojemme listalle otimme italialaisen ylpeyden eli SuperEnaloton. Myös tämä lotto kuuluu maailman suurimpiin. Voittopotit nousevat usein yli 200 miljoonan euron suuruisiksi, minkä lisäksi potteja arvotaan pelaajille peräti kolmesti viikossa.

SuperEnalotossa pääsee valitsemaan kuusi numeroa peräti 90 numeron joukosta. Voittaminen on siis tässä mielessä hieman hankalampaa kuin mitä monissa muissa nettilotoissa. Siitäkin huolimatta pelaajia piisaa niin Italian rajojen sisältä kuin muualtakin maailmasta.

Lopuksi

Mikäli netissä pelattavat lotot kiinnostavat, kannattaa aina muistaa, että pelaamisesta on todennäköisesti seurauksena veroja. Lottopelit nimittäin toimivat lähtökohtaisesti aina muiden kuin eurooppalaisten lisenssien alaisuudessa.

Ulkomaisten nettikasinoiden kolikkopelit puolestaan ovat verovapaita aina silloin, kunhan vain lisenssiltä löytyy joko Maltan tai Viron lisenssi.