Siirry suoraan sisältöön

Lottoarvonta Suomessa

Lottopeleillä on Suomessa varsin pitkä historia, eikä pelin suosio ole vuosien varrella juurikaan vähentynyt. Ensimmäinen lottoarvonta järjestettiin jo vuonna 1970, jolloin arvontoja alettiin näyttämään myös televisiossa. Nykyään lottopelejä pelataan enimmäkseen virtuaalisesti tai jopa mobiilissa, sillä maailma on muuttunut viime vuosina paljon. Tässä artikkelissa tutustumme lottoarvontaan Suomessa.

Veikkaus järjestää Suomen lottoarvonnat viikoittain

Veikkaus on Suomen rahapelimonopoli, joka hallitsee niin Suomessa pelattavia kolikkopelejä, urheiluveikkausta sekä luonnollisesti myös lottopelejä. Aluksi pelattiin vain yhtä lottoarvontaa, mutta myöhemmin mukaan tulivat erilaiset lisäarvonnat sekä Pohjoismaiden yhteinen lottoarvonta, Vikinglotto. Suomalaiset pelaavat kuitenkin yhä useammin lottopelejä myös nettikasinoissa ja Mr Vegas kuuluu suosituimpien pelisivustojen joukkoon.

Ulkomaisissa nettikasinoissa loton pelaaminen on Suomessa laillista, kunhan sivusto noudattaa arpajaislain sääntöjä. Nettikasinolla pelin säännöt ovat täysin samat kuin Veikkauksellakin, mutta kannattaa tarkistaa erikseen arvottujen numeroiden määrä sekä lottopelin voittoluokat.

Miten lottoarvontaan pystyy osallistumaan Suomessa?

Perinteinen lotto arvotaan Suomessa joka lauantai ja peliaika päättyy yleensä saman päivän iltana kello 21.45 aikaan. Juhlapyhien aikaan arvonta voidaan joskus siirtää sunnuntaipäivälle tai jopa maanantaille. Arvonnassa on mukana viralliset valvojat, jotka huolehtivat siitä, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti.

Suomessa pystyy nykyään osallistumaan lottoarvontaan sekä perinteisellä lottokupongilla tai netissä virtuaalisen pelitilin kautta. Jos pelaa lottoa nettikasinolla, on erilaisia peliversioita tarjolla tietenkin enemmän. Mikäli lottoarvontaan osallistuu netissä tai mobiilissa, ei lottonumeroitakaan tarvitse tarkistaa itse. Voittajalle yleensä myös ilmoitetaan henkilökohtaisesti voitosta pelitilin välityksellä.

Erilaisia lottopelejä Suomessa

Lottopeleistä on vuosien varrella syntynyt monenlaisia peliversioita. Seuraavaksi tutustumme lyhyesti Veikkauksen lottoon, kenoon, jokeriin sekä Viking Lottoon. Näihin lottopeleihin on törmännyt varmasti jokainen suomalainen.

Veikkauksen lotto

Veikkauksen järjestämä perinteinen lotto on peli, jossa tarkoituksena on valita 7 numeroa numeroiden 1-40 väliltä. Lisäksi pelaaja voi halutessaan veikata lisänumeroa. Nykyään Veikkauksen perinteisessä lotossa pienimpään voittoluokkaan yltää jo arvaamalla kaksi numeroa ja lisänumeron oikein. Päävoiton saa luonnollisesti vain silloin, kun onnistuu veikkaamaan kaikki pelin seitsemän numeroa oikein. Veikkauksen lotossa palautusprosentti on noin 41 %.

Keno

Keno on toinen erittäin suosittu lottopeli Suomessa, jossa on erilaisia pelitasoja. Veikkauksella kenossa ovat mukana tasot 2–10, mutta nettikasinolla voi törmätä myös tasoon 11. Mitä enemmän numeroita veikkaa kerralla, sitä korkeampaan voittoluokkaan on mahdollista päästä. Jos siis veikkaa 10-kenotasolla kaikki numerot oikein, yltää kaikkein korkeimpaan voittoluokkaan.

Viking Lotto

Viking Lotto on kaikkien pohjoismaiden sekä Baltian maiden yhteinen lottoarvonta, jossa pelaajan on valittava kuusi numeroa 1-48 väliltä sekä yksi vikingnumero 1-5 väliltä. Koska kyseessä on suurempi lottoarvonta, pelissä on tietenkin myös suurempia summia. Viking Lotossa päävoiton voittaminen on silti verrattain harvinaista.

Jokeri

Jokeri on pienempi peli kuin muut Suomessa pelattavat lottopelit. Se arvotaan kolme kertaa viikossa Viking Loton, Eurojackpotin sekä Veikkauksen lottoarvonnan yhteydessä. Pelaajan on veikattava jokeri-pelissä seitsemää numeroa. Pelin päävoitto ei kuitenkaan yllä miljooniin toisin kuin muissa lottopeleissä, sillä kyseessä on vain lisäpeli.

Lottoarvonnalla on suomalaisessa kulttuurissa tärkeä rooli

Lottoa pelataan Suomessa edelleen yllättävän paljon ja tutkimusten mukaan jopa yli 70 % on pelannut rahapelejä vähintään kerran vuoden aikana. Suuri osa pelaamisesta on ongelmatonta, mutta on silti ollut tärkeää kiinnittää huomiota vastuulliseen pelaamiseen. Suomalaisen pelaajan näkökulmasta onkin tärkeää, että arvonta järjestetään reilusti ja turvallisesti. Monet pelisivustot mukaan lukien Veikkaus, tarjoavat jopa mahdollisuutta oman pelibudjetin luomiseen. 

Yhteenveto

Tässä oli yleiskatsaus Suomen lottoarvonnan perusteista sekä erilaisista lottopeleistä. Muista pelata vastuullisesti!